Etsi Ahkion blogista:

#Tekninen Hanna-Maria Hagberg #Tekninen Hanna-Maria Hagberg

CentOS 8 tilannepäivitys nykyisille asiakkaille

Tilanne Pupesoft-palvelimen Linux-jakeluksi tällä hetkellä suositellun CentOS 8 osalta on muuttunut. Aiemmasta tiedosta poiketen CentOS 8 tulee saamaan tukea ja päivityksiä vain 2021 loppuun asti. Ongelma ei kaikeksi onneksi ole kuitenkaan niin suuri kuin miltä se ensi kuulemalta voi vaikuttaa. Useampiakin vaihtoehtoisia Linux-jakeluita löytyy, joihin on rakennettu helppo päivitysputki CentOS 8:sta, joten vaihtoehtoja CentOS 8 korvaajalle on useita. Päivityksen CentOS 8:sta uuteen järjestelmään pitäisi sujua mutkattomasti, sillä päivitys ei vaadi uutta palvelinta ja se voidaan tehdä olemassa olevaan ympäristöön.

Lue lisää
#Ahkio Hanna-Maria Hagberg #Ahkio Hanna-Maria Hagberg

Ahkio 2 vuotta

Juuri 2 vuotta täyttänyt Ahkio on ehättänyt nuoresta iästään huolimatta saavuttamaan jo paljon. Kahdessa vuodessa yrityksen henkilöstö on tuplautunut ja tavoite on kasvaa tulevaisuudessa lisää. Kasvu antaa mahdollisuuden huolehtia asiakkaiden tarpeista entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin.

Kahden vuoden aikana on ehditty saada monia asioita eteenpäin ja Pupesoft on kokenut niin isoja kuin pieniä muutoksia. Alla muutamia poimintoja isoimmista päivityksistä viimeisen parin vuoden ajalta.

Lue lisää
#Tekninen Mikko Rajala #Tekninen Mikko Rajala

Pupesoft CentOS 8 -päivitys

Pupesoft kehitettiin alun perin 2000-luvun alussa ja ohjelmiston kunnioitettavasta iästä johtuen osa Pupesoftin “konepellin” alla olevasta teknologiasta on tullut elinkaarensa päähän. Esimerkiksi CentOS 6 Linuxissa, joka tällä hetkellä toimii asennusten runkona, loppuu ohjelmistoversion ylläpito lopullisesti marraskuussa 2020. Tämän jälkeen Pupesoft-palvelimelle ei ole saatavilla edes kriittisiä tietoturvapäivityksiä.

Lue lisää